Finmar Familyn historiaa ja ominaisuuksia
Kirjoittaja Kenneth Kankkunen on eläkkeellä oleva laivanrakennuksen DI, joka on veneillyt pienen ikänsä.
Familyn historia on muihin Finmar-malleihin verrattuna pitkä ja vaiherikas. Siinä missä muut syntyivät kerrasta, Familyn kehityspolku on mielenkiintoinen tarina suomalaisen veistämön tuotekehityksestä.
Tauno Wiljanen osti v. 1962 paimiolaisen Väinö Vainion veneveistämön, jossa alettiin tehdä puuveneitä; pääasiassa limisaumaisia mahonkiveneitä. Suurin oli 8 metrin Pemar-Risteilijä (kuva 1) ja siitä kehitetty Salonkivene. Risteilijän oli mitä todennäköisimmin suunnitellut turkulainen laivanrakennusinsinööri Bertil Schütt, joka oli sotien jälkeisinä vuosikymmeninä varsin tunnettu ja tuottelias venesuunnittelija.
Esimerkki Schüttin konstruktioista on oheinen ”Pingvin” (kuva 2), jolla hän voitti Suomen Moottoriveneliiton suunnittelukilpailun 1. palkinnon v. 1955. Yhtäläisyydet 10 vuotta myöhemmän Pemar-Risteilijän kanssa ovat silmiinpistävät. Pingvinissä toistuu ajalle tyypillinen mitoitus, jossa ohjaamo on matala ja katto taakse laskeutuva, mistä syystä kuljettaja istuu varsin alhaalla tuulilasin alareunaan nähden. Kun keula ajossa nousee, peittää etuhytin katto osan näkökentästä. Sama mitoitus vaivaa Familyakin – kaikissa näkemissäni kuvissa kuljettaja istuu ryhdikkäästi pystyssä kaula pitkänä.
Puisia Pemar-Risteilijöitä tehtiin sekä limi- että tasasaumaisina. Yksi tasasaumainen oli hiljattain entisöitävänä Venewerstas J. Kauppisella. Joskus 60-luvun puolivälissä Schütt piirsi linjat vastaavaa lasikuituveneen runkoa varten, josta oli tuleva Family. Finmar alkoi tuottaa tätä 1. sukupolven pelkkää runkoa ilman kantta itserakentajille. Kuvassa 3 linjapiirustuksen sivukuvanto, jonka vertikaaleista näkee, ettei siinä vielä ollut terävää palleolaketta. Tuolloin uusi runko ajateltiin ensisijaisesti sisämoottorikäyttöiseksi Pemar-Risteilijän tavoin, mistä jäänteenä akselivarustuksen ja peräsimen kiinnityspinnat peräpohjassa. Finmar teki tälle rungolle muutaman valmiinkin veneen Pemar-Risteilijän puisella kannella ja hytillä (kuva 4). Kenellähän onnellisella tällainen helmi vielä on?
Joskus 1967–68 paikkeilla Tauno Wiljanen päätti hillitä rungon rullaustaipumusta tekemällä siihen terävän palleolakkeen. Tämä tapahtui Wiljasen kertoman mukaan siten, että sahattiin muotti pitkittäin halki aloittaen perästä vesilinjan alapuolelta ja päätyen juuri ennen keularankaa vesilinjan yläpuolelle. Sitten levitettiin muotin yläosaa perästä kummaltakin puolelta vajaat 15 cm jolloin muodostui nykyinen olake. Vuoden 1969 keväällä ilmestyi sitten markkinoille lopullinen Family (kuva 5). Aluksi itserakentajille tarjottuna ja uudella lasikuitukannella/ylärakenteella. Ylärakenne oli Halvor Rosenbaumin, Finmarin ”hovisuunnittelijan” käsialaa.
Tällä välin oli myös Finmarin ruotsalainen edustaja, moottorivenekilpailuista tunnettu Owe Forslund ehtinyt tehdä pelkälle rungolle oman kansiversion mallinimellä ”Finmar 7.90” (kuva 6). Näitä ei liene montaa ja kaikki luultavasti Ruotsissa. Vene oli näytillä Tukholman venenäyttelyssä 1968.
Vuoden 1969 lopulla valmistui sitten ensimmäinen täysin valmis Family (kuva 7). Siinä oli vanerilaipiot ja tiikkisisustus. Näitä ei liene runsaassa vuodessa kovin monta valmistunut. Sisustus poikkesi myöhempien vuosien malleista oikeastaan vain siinä, että vaatekomeron jatkeena oli vielä kolmen laatikon ”piironki”, jolloin kummankin puolen punkat olivat yhtä pitkät – tai oikeammin sanottuna lyhyet (kuva 8). Finmarin työnjohtaja Suomela valitteli jo tuolloin yrittäneensä piirtää veneeseen ns. aterion mutta todenneensa sen mahdottomaksi. Jotkut näyttävät kuitenkin saaneen itse myöhemmin sellaisen tungetuksi poikittain avotilaan. Suomelan aterio toteutui vasta 80-luvun alussa 25 cm leveämmässä Family 840:ssä.
Ulkoisesti nämä esisarjan veneet poikkesivat kannen värityksen osalta. Kansilohkon ulkosivut olivat valkoiset ja samoin kannen luukkujen ja kohoumien reunat olivat valkoiset, mikä antoi huolitellun vaikutelman (kuva 8). Vuodesta -71 alkaen koko kansi ulkosivuineen oli värillinen ilman valkoisia koristeraitoja. Familyn mallinimikin etsi vielä muotoaan. Vuonna -68 pelkän rungon nimi oli ”Risteilijä 790”. Vuonna -69 uudella kansilohkolla varustettuna se oli ”Risteilijä 800” ja vuodenvaihteen jälkeen ”Perheristeilijä”. Vene-lehden venekatsausnumerossa 3/70 käytetään molempia nimityksiä. Vuonna -71 se oli ”Family Cruiser” ja -72 pelkkä ”Family” nähtävästi siksi, että Thure Lindström oli jo muutama vuosi aiemmin ominut mallinimen ”Family Cruiser”.
Vuonna -71 alkoi Familyn ”tuotteistaminen”. Uutuutena oli lasikuituinen sisustuselementti. Tämä ”kylpyammesisustus” oli varmasti tuotannon ja hintakilpailun kannalta hyvä ratkaisu mutta esteettisesti siitä voi olla monta mieltä. Tällöin keulahytin piironki jäi pois jolloin perheen pääkin mahtui makaamaan oikoisenaan. Muita parannuksia olivat avotilan askelmatasot takakulmissa. Samana vuonna tuli myös kartturin taso/lokero ja esisarjassa olleet keulahytin pariovet korvattiin pelkällä toiletin ovella. Ohjauspulpetti koki vuosien varrella monta modifikaatiota ja vähitellen sivuun asennettu kaukohallintalaitekin siirtyi ylös pulpetin päälle, jonne olin sen itse siirrättänyt heti aluksi. Siihen kun ei seisten ajaessa yltänyt.
Merkittävä parannus oli keulan köysiboksi, joka tuli vuodesta -73. Myös pentteriin ja toilettiin tehtiin vuosien mittaan pientä hienosäätöä. Suurempi muutos kansimuottiin tehtiin vuoden -80 paikkeilla, jolloin ohjaamon rättikatto vaihtui kahdeksi liukuluukuksi ja keulakannen luukku siirtyi keulahytin katolle. Samalla vaihtui myös koko kansilohkon väritys vaaleaksi ja kylkeä kiersi värillinen vyö hankauslistan alapuolella. Keulan ”kompastusesteet” olivat vaihtuneet sisäpuoliseen kaiteeseen ja ikkunalistatkin näyttäisivät vaihtuneen Jukovan alumiiniprofiileihin. Vuonna -80 Finmarilla oli Family viimeisen kerran mukana Vene-lehden venekatsauksessa (kuva 9). Vuosina -82–83 venekatsauksessa oli sitten Family 840 mutta se onkin jo toinen vene ja toinen tarina.
Rinnan Familyn kanssa tuli vuonna -72 markkinoille Pilot-versio ilman takahyttiä. Tämä oli pääsääntöisesti varustettu sisämoottorilla mutta sisäperäversioitakin näkyy tehdyn. Muistan nähneeni yhden poliisiveneenä Vaasassa 70-luvulla. Finmarin tuotantohan loppui tunnetusti vuonna 1983 mutta Family jatkoi myöhemmin elämäänsä nimellä Seiskari 27.
Familyn ominaisuuksista
Ohjaushytin mitoitus tuli jo mainittua. Katon korottaminen 5 cm:llä olisi saanut ihmeitä aikaan ulkonäön kärsimättä. Vanhoissa rättikattomalleissa katon taaempi kapea osa tuppaa vuosien mittaan painumaan. Itse olen ratkaissut tämän epäkeskeisellä pilarilla. Myös puutteellinen ilmanvaihto on ongelma. Lisäventtiilejä on siis syytä asentaa. Etenkin esisarjan veneissä lukuisat umpinaiset vanerilokerot olivat varsinaisia homepesiä mutta ei sisustuskuorellakaan varustetuissa ole riittävää ilmankiertoa. Itse olen laittanut kaikkiin poteroihin tuuletusritilät.
Familyn ajo-ominaisuudet ovat oma lukunsa. Finmarin työnjohtaja Suomela kertoi syksyllä -69 heidän koeajaneen venettämme Airistolla syysmyrskyssä ja parempaa venettä hän ei omien sanojensa mukaan ollut ajanut. Samanlaisen todistuksen on antanut myöhemmin Familyä nimellä Seiskari 27 valmistanut Rauno Kurki-Suonio, joka eräässä nettikirjoituksessa toteaa Seiskari 27 ja 29 olevan kokoluokassaan parhaat hänen tuntemansa meriveneet. Seuraavat kommentit koskevat nimenomaan tämän kokoluokan veneitä.
Bertil Schütt piirsi vanhanaikaisen, 50-luvun veneen; eräänlaisen tasaperäisen fiskarin. Tuolloin veneet olivat suhteellisen pitkät ja solakat ja niissä oli kunnon köli, joka vakavoitti kulkua, vähensi ajelehtimista tuulen mukana ja ennen kaikkea helpotti ohjattavuutta. Familyn rungossa toteutuu veneenrakentajien vuosisatainen toteamus: Kaunis vene on hyvä vene. Tämä ei tosin välttämättä tavoita nykyveneilijän esteettistä silmää, joka on tottunut vauhdikkaan näköisiin laatikoihin, joihin on ahdettu kaksi metriä pitemmän veneen sisustus.
Family on parhaimmillaan vasta-aallokossa, missä se kulkee kuin hävittäjä vanhassa sotaleffassa. Ero V-pohjaplaanariin on dramaattinen mutta kieltämättä monen nuoremman mielestä miehekäs ryske kuuluu asiaan, kunhan vauhtia piisaa. Kulkua myötäaallokossa on joku moittinut luikertelevaksi. Totta on, että rattia joutuu pyörittämään enemmän kuin plaanarissa mutta tästä valittavat vain ne, jotka eivät ole ajaneet merikelpoisuuden ikonia – fiskaria.
Lähtö ja rantautuminen on Familyllä huomattavasti helpompaa kuin V-pohjaplaanarilla, jota tuuli vie kuin lastua laineilla. (Kokemusta on mm. Nautico 740:stä.) Familyn hyvä hallittavuus johtuu pitkästä kölistä, joka muodostaa tehokkaan vedenalaisen lateraalipinnan, jonka painopiste on suunnilleen veneen puolivälissä. Vetolaite aikaansaa kääntävän momentin tämän painopisteen suhteen. Kun köli vielä loppuu puolitoista metriä ennen perää, pääsee perä esteettä kääntymään. Tätä voi itse kukin verrata erilaisiin pohja/köliratkaisuihin ja pohtia niiden vaikutusta ohjattavuuteen erisuuntaisissa tuulissa ja aallokoissa. Ohessa pari kuvaa alustukseksi (kuvat 10, 11).
Family taas ei sovi idiooteille ja voi käyttäytyä suuntaepävakaasti jos tehoa riittää reippaasti yli 20 solmuun ja painaa trimmilevyillä ja vetolaitteella keulan kunnolla alas. Tällöin keula saattaa leikata äkillisesti sivuun ja vene kallistua yhtä äkkiä ulkokaarteen puolelle. Ilmiö voi säikäyttää kokemattoman pahanpäiväisesti matkustajista puhumattakaan vaikka Family ei tästä kaadukaan. Tilannetta ei paranna jos kuski yrittää korjata suuntaa, jolloin vetolaite vain lisää kallistusta. Ilmiötä en ole saanut aikaan pelkällä moottoritrimmillä. Trimmilevyt taas ovat hyvä lisävaruste korjaamaan melko pystyä kulkuasentoa suuremmissa nopeuksissa. Ja jos suunnittelee tehokkaamman moottorin asentamista, on paras omaksua tosiasia, että Family on 20 vaan ei 30 solmun vene. Finmarin alkuperäinen ylin tehosuositus 130 hv (SAE!) on täysin riittävä; etenkin kun vastaavantehoiset nykypäivän sisäperädieselit tarjoavat saman verran työntöä kuin 70-luvun 6 syl. bensakoneet.
Mainittu leikkaustaipumus johtuu keulan alaosasta, missä kaaret ovat vesilinjan alapuolella koverat. Tälle koveralle alueelle muodostuu riittävän suuressa nopeudessa epästabiili alipaine, joka tilanteesta riippuen voi jommallakummalla puolella kasvaa niin suureksi, että se tempaisee keulan sivuun. Näin yksinkertaistaen selitettynä. Samasta syystä Familylla on paras vähän hillitä menoa korkeassa myötäaallokossa. Ilmiö ei ole yksiselitteinen ja voi sarjaveneissäkin esiintyä eri tavoin. Jos ilmiön teoria kiinnostaa, voi tutustua esim. julkaisuun ”A Case Study of Dynamic Instability in a Planing Hull”, Codega & Lewis, Marine Technology 2/1987.
Pitkän ja kapean konseptin eduista on puhuttu jo ensimmäisen energiakriisin puhkeamisesta alkaen. Tällainen kevytkulkuinen runko on kohtuullisilla nopeuksilla energiatehokkaampi kuin varsinainen liukuvene. Lisäksi se soveltuu Suomen rannikon – tai sisäjärvien – lyhyeen aallokkoon paremmin kuin pitkään valtameriaallokkoon suunnitellut jenkkityyliset leveät liukuveneet, joilla lisäksi on korkea plaanauskynnys. Suomalaiset kalastajaveneet ovat kautta aikain olleet solakampia kuin vastaavat tanskalaiset tai norjalaiset, jotka toimivat Pohjanmerellä ja Atlantilla. Kalastajat tekivät veneensä omiin olosuhteisiinsa. Energian yhä kallistuessa ja päästömääräysten tiukentuessa Familyn kaltaiset kevytkulkuiset keskinopeat runkomuodot vain odottavat paluutaan.
Yhteenvetona tästä kaikesta voi vaikkapa todeta, että Family on vene rauhalliselle kuskille, joka ottaa matkustajat huomioon sekä arvostaa pehmeää kulkua ja vaivatonta ajettavuutta enemmän kuin muutamia lisäsolmuja. Family on vähän niin kuin Mersu – mitä vanhemmaksi mies tulee, sen paremmalta se tuntuu.
Tiedot perustuvat pääasiassa venelehtiin ja omiin arkistoihin eikä kirjoittaja takaa niiden täsmällisyyttä. Familyn tuotantolukuja en valitettavasti onnistunut enää saamaan.