1970-alussa markkinoille haluttiin tuoda veneitä, jotka täyttäisivät retkeilijöiden tarpeet paremmin kuin tuulilasivene. Mm. keittomahdollisuutta toivottiin. Palvellakseen paremmin retkiveneilijöitä Finmar-veistämöt toivat markkinoille 510 HT:n vuonna 1970.
Veneessä käytettiin samaa runkoa kuin Finmar Sportsmanissa. Sportsmanin runko oli todettu toimivaksi jo 1960 -luvulla, jolloin sillä saavutettiin voittoja useissa nopeuskilpailuissa ympäri Itämerta.
Finmar 510 HT:ssa näkyy selvästi suunnittelijansa Halvor Rosenbaumin kädenjälki mm. moottoritilan kannen ja tuuletusritilöiden muotoilussa.
510 HT kiinnosti pienenä ja nopeana myös viranomaisia samoin kuin Finmar SH 570 aiemmin. 510 HT:tä toimitettiinkin muutamia kappaleita merivartiostolle. Merivartiostolle toimitettujen veneiden runko oli tummanvihreä ja kansi vaaleanvihreä.
Rungoltaan 510 oli lähes aina valkoinen, poikkeuksena viranomaisille toimitetut tai asiakkaan tilauksesta muun värisiksi maalatut veneet. Kansiosan värivaihtoehtoina olivat amiraalinsininen ja sinapinkeltainen, joka oli yleisin. Harvinaisempia kannen värejä olivat punainen ja valkoinen.
Tilankäyttö ja varusteet
Ensimmäisessä markkinoille tuodussa versiossa kuljettajan vasemmalla puolella olevan pitkän penkin alla oli säilytystilaa sekä tila keittimelle (kuva 3 / 1).
Viranomaisille toimitetuissa veneissä ei ollut ”pentteriä”, vaan veneen ohjaamoon oli asennettu kaksi istuinta (kuva 3 / 2). Tätä vaihtoehtoa myytiin paljon myös siviilikäyttöön.
Joihinkin malleihin tilattiin kuljettajan vasemmalle puolelle jatkettu penkki, jolloin penkin alle saatiin lisää säilytystilaa sekä kapea vuodepaikka (kuva 3 / 3). Kaikkia kuvan 3 vaihtoehtoja käytettiin ainoastaan sisäperämoottoriveneissä.
Tekniikan Maailma koeajoi uuden 510 HT:n vuonna 1971 ja kommentoi sisätiloista seuraavaa:
Keitin saadaan esiin kääntämällä ohjaamon tasalla vasemmanpuoleinen penkki auki-asentoon. Ohjauspulpetin etupuolella on pieni pöydäksi kääntyvä taso sadesäätä varten ja kuivalla säällä ruokailu tapahtuu oletettavasti pöydäksi muutettavalla moottoritilan kannella.
Ikävin on yksin venettä käyttävälle kunnon karttapöydän puute. Ohjauspulpettiin liittyvä pöytä on tähän tarkoitukseen hankala.
Ihmetystä herättää ettei moottoritilan kantta, ylöskääntyvää keitintä eikä pöytää voinut kiinnittää yläasentoonsa. Miksi näitä asentoja varten ei ollut valmiina lukitusheloja vaan veneen ostajan täytyy ne etsiä ja kiinnittää?
Tekniikan Maailma 10/1971
Moottoritilan päältä taittuva pöydän jatkos ja ohjauspulpettiin liittyvä pöytä eivät kuuluneet veneen vakiovarusteisiin, eikä niitä löydy myöskään hinnastosta vuodelta 1979. Niitä ei yleisesti asennettu 510 -veneisiin, vaikka ne vaikuttavat hyvältä ratkaisulta.
Veneen vakiovarustus oli niukka: hintaan ei sisältynyt esim. moottoritilan äänieristystä tai lepuuttajien koukkuja.
Rakenne
Jo 1960-luvun lopussa Tauno Wiljanen ja Halvor Rosenbaum suunnittelivat Sportsmaneihin pitkittäisjäykisteet. Jäykisteet tekivät veneistä lujia ja kestäviä, kun jäykistävät kotelot täytettiin uretaanilla. Polttoainetankki ja moottorikaivo saatiin sopimaan jäykisteiden väliin, jolloin veneen painopiste sijoittui mahdollisimman alas. Samaa rakennetta käytettiin myös 510 HT:ssa.
Finmareissa peräpeilin rakenne riippui asennettavasta moottorista ja vetolaitteesta. OMC:n moottoreilla ja OMC400 -vetolaitteella varustettujen veneiden peräpeiliä ei tarvinnut vahvistaa. Volvon vetolaitteilla varustettujen veneiden peräpeili ja moottorikaivon sivut oli vahvistettava.
510 HT:ssa on syvä V-pohja, jonka kulma on 22°. Ensimmäisissä malleissa syvä V-pohja jatkui perään saakka, mikä aiheutti kavitointia kaarteissa. Pohjan kaarreominaisuudet eivät myöskään vastanneet toivottua, sillä vene vaati laajan kääntösäteen. Jo toisena valmistusvuonna pohjaa pyöristettiin perästä, jolloin kaarreominaisuudet paranivat.
Myös vetolaite vaikutti kääntösäteeseen. OMC400-vetolaite kääntyi lähes 90°, jolloin saavutettiin pienempi kääntösäde kuin Volvon vetolaitteella, joka ei kääntynyt yhtä paljon. OMC400 -vetolaite hävisi kuitenkin markkinoilta 1970 -luvun lopussa. Syynä oli varaosien vaikea saatavuus.
HT 510:n leveä pohja kapenee vasta lähellä keulaa, minkä takia vene iskeytyy aaltoon eikä leikkaa aaltoa jyrkemmän keulan tavoin. Tämä ominaisuus tekee HT 510:stä kovahkon ajettavan korkeassa ja lyhyessä aallokossa. Pohjan muodon ansiosta vene on kuitenkin vakaa ajettava. 510 HT:n ajettavuutta on kehuttu useissa käyttötesteissä 1970 -luvulla ja jopa vielä 2000 -luvulla.
1970 -luvun loppupuolella monet veneveistämöt, Finmar mukaanlukien, rakensivat myyntiin puolivalmiita veneitä. 510 HT oli yksi malleista, joita valmistettiin puolivalmiina. Puolivalmiiseen 510 HT:hen sisältyi runko, kansi ja välipohja liitettyinä, törmäyslista vedettynä ja ikkuna-aukot sahattuina.
Puolivalmiin sisäperämoottoriversion hinta vuonna 1979 oli 10 470 mk. Täysin valmiin veneen hinta Volvo Penta Aq 120/280 -moottorilla varustettuna oli 37 350 mk. Puolivalmiin ja täysin valmiin veneen hintaero oli 26 880 mk. Moottorin hinta apulaitteineen oli tuolloinkin aika korkea: Volvo Penta Aq 120/180 maksoi asennettuna noin 20 000 mk.
Moottorit
Finmar 510 HT:ta valmistettiin sekä sisäperä- että perämoottoriversioina. 1970 -luvulla sisäperämoottorit olivat huomattavasti yleisempiä kuin perämoottoriversiot. Perämoottorit eivät vielä olleet saavuttaneet nykyisenkaltaista teho-painosuhdetta. Nykyään sisäperämoottorit ovat väistyneet tässä kokoluokassa perämoottoreiden tieltä mm. helpomman huollettavuuden ja paremman tilankäytön vuoksi.
510 HT:n tullessa markkinoille sisäperämoottorin suositustehoalue oli 65 – 130 hv. Varsin pian valmistaja päätyi suosittelemaan 510 HT:lle 120 hv:n vähimmäistehoa, jota veneily olisi nautinnollista. Samalla nostettiin korkeinta tehosuositusta 140 hv:aan, ja Volvon vetolaite 270 vaihtui 280:ksi.
Sisäperämoottorien vaihtoehdot olivat
- Volvo Penta Aq 115/100
- Volvo Penta Aq 120/280
- Volvo Penta Aq 130/270
- Volvo Penta Aq 140/280
- OMC 120/M
- OMC 140/M
Perämoottorin suositusteho oli 65 – 130 hv. Rungon ominaisuudet tosin olisivat mahdollistaneet tehokkaammankin moottorin.
Nykyään
Finmar 510 HT:ta ei enää nykyään näe kovin usein vesillä. Veneitä valmistettiin n. 300 kappaletta, ja osa veneistä vietiin jo uutena mm. Ruotsiin ja Saksaan. Nykyään käytettyjä 510 HT:tä myydään ulkomaille, mm. Viroon ja Venäjälle. Alla olevassa kuvassa oleva vene myytiin Viroon.
510 HT:n ajo-ominaisuuksia on kehuttu vielä nykyäänkin. Muunmuassa Kippari -lehti teki vertailun 1970 -luvun veneistä. Numerossa 5/2006 olleen vertailun otsikkona Finmarin kohdalla oli
Finmar Hardtop
Vakuuttava kokonaisuus
Vertailussa Finmarista sanottiin mm:
Finmar kuului aikoinaan niihin suomalaisveistämöihin, jonka tuotteita merten miehet suosivat. Monia Finmar -malleja voisi hyvin kuvitella käytettävän nostalgisina veneinä vielä tänäkin päivänä uudistuotannossa. Liitetäänhän merkkiin hyvin vahvasti kuuluisa suunnittelija Halvor Rosenbaum, jolle tunnusomaista oli suunnitella yksinkertaisia ja toimivia, mutta samalla merikelpoisia veneitä.
Sivuprofiililtaan linjakas Finmar voisi ominaisuuksiensa puolesta olla vieläkin tuotannossa. Ajosta alkaa nauttia kun nopeutta on yli 20 solmua.
Kippari 5/2006
Sivuston ylläpitäjä voi yhtyä Kippari -lehden kommenttiin. Yhden 510 HT:n nykypäivästä voi lukea sivulta http://510.finmar-pemar.fi.